40 joukkuetta ulkomailta - Junior Challenge 2016 Suomen kaikkien aikojen kansainvälisin salibandyturnaus

29.04.2016

New_record.png

Suomen kaikkien aikojen kansainvälinen salibandyturnaus

Toukokuun 21. päivä käynnistyy Suomen kaikkien aikojen kansainvälinen salibandyturnaus, Helsinki Junior Challenge. Suomalaisen juniorisalibandyn lippulaivaturnaus Junior Challenge huipentaa A-G-junioreiden salibandy-kauden Helsingissä. Tapahtumaan on osallistumassa ennätyksellisesti neljäkymmentä ulkomaista joukkuetta. Ruotsissa Junior Challengen kiinnostus on kasvanut entisestään ja ensi kertaa Helsinkiin saapuu myös joukkueita Norjasta. 

Ennätys määrä joukkueita Suomesta ja ulkomailta

Turnaus järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2009. Kahdeksan vuoden aikana se on kasvanut Suomen suurimmaksi juniorisalibandyturnaukseksi. Joukkueita on ilmoittautunut yli kuudestakymmenestä kaupungista yhteensä 258 joukkuetta.

Junior Challenge -tapahtuman järjestäjän Arena Centerin tapahtumapäällikkö Joona Mitsui on tyytyväinen tapahtuman kehitykseen.

– Upeaa nähdä, kuinka salibandy on kehittynyt Suomessa. Turnauksemme tarjoaa mahdollisuuden kaiken tasoisille ja -ikäisille junioripelaajille olla mukana ja kokea suuren kansainvälisen urheilutapahtuman tunnelma. Tämän vuoden uutuutena tarjoamme myös G-junioreiden sarjan, joten nuorimmatkin salibandytaiturit saavat ensi kosketukset tapahtumaan, Mitsui kommentoi.

Merkittävä ja historiallinen salibandykevät Helsingissä 2016 - tervetuloa mukaan!

paakallo_uutinen2.png

Lue uutinen myös Pääkallo.fi -sivustolta >>

19.12.2023Yhdistä turnaus ja superhauska päivä Linnanmäellä!
23.05.2023Tässä ovat HJC 2023 mestarit!
24.01.2023HJC 2023 ikäluokkiin korjauksia
14.09.2022Vuoden 2023 turnauksen ilmoittautuminen on avattu!
07.06.2022Mitä pidit HJC:sta? Auta meitä kehittämään turnausta ja anna palautetta
25.05.2022Onnea Fair Play -voittajille! Katso tästä kaikki palkitut
23.05.2022Onnea mestareille! Tässä ovat toisen viikonlopun HJC:n voittajat
16.05.2022Fair play -palkintojen saajat arvottu - katso tästä palkitut ja palkinnot
16.05.2022Kiitos upeasta turnauksesta! Tässä ovat HJC:n avausviikonlopun mestarit
13.05.2022Exel palkitsee Helsinki Junior Challengen Fair Play -pelaajat - katso tästä ohjeet ja palkinnot

Siirry arkistoon »